Itkevätkö eläimet?

Painiskelen itseni kanssa, kun en osaa tehdä ratkaisua. Yksinkertaisestakin saa siis vaikeaa, kun ei vain pysty päättämään. Ärsyttävintä on, että asiaan riittäisi päätös kyllä tai ei. Mikä ihme siinä on, että ei osaa tehdä ratkaisua? Miksi asiaa pitää pyöritellä suuntaan ja toiseen, ja lopulta kaikki on niin isossa solmussa, että alkuperäinen helppo kysymys on muuttanut muotoaan totaalisesti? Tähän voisi sopia kliseinen "naisen logiikkaa", mutta ei tämä ihan niinkään nyt mene.

Joskus sitä toivoisi olevansa vielä lapsi. Voisi vain ihmetellä elämän kummallisuuksia vailla huolta huomisesta. Voisi olla kuin se Saunalahden mainoksen lapsi, ja miettiä, itkeekö eläimet ja mihin valo katoaa. Aikusuus tuo kuitenkin mukanaan vastuuta, jota ei aina jaksaisi kantaa. Tuntuu siltä, että mitä enemmän ikää tulee, sitä vaikeampia asioita joutuu kohtaamaan. Lapsille päätökset ovat niin musta-valkoisia, eikä heidän tarvitse miettiä asioita pidemmälle. Toki jo nuorena pitää oppia, että jokaisella pääöksellä ja teolla on seurauksensa, mutta silti se lapsen maailma on erilainen kuin aikuisen.

Pitäisi tehdä päätös, mutta en osaa. Toisaalta tämä menee jo siihen kategoriaan, että en edes halua, enkä oikeastaan jaksaisikaan. Taistelen itseni kanssa ilmeisesti viimeiseen asti, mutta en saa mitään kuitenkaan aikaiseksi. Kohta kysymys on muuttanut muotoaan liian monta kertaa, enkä enää tiedä, mihin asiaan olin ratkaisua hakemassa. Kuitenkin asiaan on vain kaksi vaihtoehtoa: kyllä tai ei.