Muistan
Ihmisen muisti on kyky tallentaa ja palauttaa mieleen menneitä kokemuksia, mutta voiko tätä kykyä kuinka hyvin itse säädellä? Jokainen muistiimme jäänyt tapahtuma muokkaa meitä ihmisinä ja ohjaa meitä tekemään elämässämme ratkaisuja myöhemmissä tilanteissa. Mitä muistoja säilytämme mukanamme koko elämän? Mikä meissä tekee päätöksen siitä, mitkä asiat ovat muistamisen arvoisia? Miksi toinen asia on niin tärkeä, että se on muistettava ikuisesti ja toinen niin välinpitämätön, ettei sitä ole tarpeen muistaa enää muutaman tunnin jälkeen? Onko se kiinni tunteista, vai onko siinä jotain muuta logiikkaa? Entä onko siinä kyse vain siitä, mikä koetaan tärkeäksi ja muistamisen arvoiseksi syystä tai toisesta?
Olen ollut ajattelematta tiettyjä asioista elämässäni, mutta kuitenkin ne lyövät läpi muurien alta kuin miekat. Ne muistuvat mieleen kauniina, mutta juuri sen takia ne myös satuttavat. Sattuvat, koska ne ovat sellaisia, joiden ei olisi koskaan halunnut päättyvän. Sellaisia, joita olisi vain halunnut kokea lisää uudelleen ja uudelleen. Muistot, joita kannan sydämessäni, osittain sattuvat, mutta osittain myös saavat hymyilemään. En halua unohtaa niitä hetkiä, joilloin olin kaaoksesta huolimatta onnellinen, enkä myöskään sitä, miten hyvältä tuntui olla hänen sylissään. Edelleenkin näin jälkikäteen ajateltuna hän olisi minulle täydellinen, mutta tiedän realiteetit. Muistan silti kaiken, kyyneleet ja hetken liian pitkään kestäneet halaukset. Onko se väärin muistaa ja kyynelehtiä? Tarkoittaako se sittenkin sitä, että en ole päässyt yli? Oikea kysymys kai olisikin, haluanko koskaan päästä hänestä yli?
Miksi ylipäänsä muistamme tunteita ja ajatuksiamme, miksi muistamme tapahtumia? Joskus tuntuu siltä, että osan menneestä saisi unohtaa aivan täysin, jotta ei enää tarvitsisi palata menneeseen kertaakaan. Joskus muistoissa ei ole mitään, mitä haluaisi kunnolla enää ajatella, ja joskus taas unohtaa jotain, mitä ei missään tapauksessa olisi halunnut. On asioita, jotka haluaisin unohtaa, mutta en voi. Ne palautuvat mieleen, vaikka niitä ei edes kaipaa. Ne viiltävät, palauttavat taas kaiken mieleen, aivan kuin ne tapahtuisivat juuri siinä ja sillä hetkellä. Haavat aukeavat, ja joutuu taas tekemään töitä, jotta voisi hetkeksi unohtaa. Muistaminen ei todellakaan ole aina helpointa, mutta mitä tekisimmekään ilman muistojamme? Luulisin, että elämä ilman muistijälkiä menneisyydestä olisi tyhjää, ehkä merkityksetöntäkin.
Minä muistan, muistatko sinä?
Olen ollut ajattelematta tiettyjä asioista elämässäni, mutta kuitenkin ne lyövät läpi muurien alta kuin miekat. Ne muistuvat mieleen kauniina, mutta juuri sen takia ne myös satuttavat. Sattuvat, koska ne ovat sellaisia, joiden ei olisi koskaan halunnut päättyvän. Sellaisia, joita olisi vain halunnut kokea lisää uudelleen ja uudelleen. Muistot, joita kannan sydämessäni, osittain sattuvat, mutta osittain myös saavat hymyilemään. En halua unohtaa niitä hetkiä, joilloin olin kaaoksesta huolimatta onnellinen, enkä myöskään sitä, miten hyvältä tuntui olla hänen sylissään. Edelleenkin näin jälkikäteen ajateltuna hän olisi minulle täydellinen, mutta tiedän realiteetit. Muistan silti kaiken, kyyneleet ja hetken liian pitkään kestäneet halaukset. Onko se väärin muistaa ja kyynelehtiä? Tarkoittaako se sittenkin sitä, että en ole päässyt yli? Oikea kysymys kai olisikin, haluanko koskaan päästä hänestä yli?
Miksi ylipäänsä muistamme tunteita ja ajatuksiamme, miksi muistamme tapahtumia? Joskus tuntuu siltä, että osan menneestä saisi unohtaa aivan täysin, jotta ei enää tarvitsisi palata menneeseen kertaakaan. Joskus muistoissa ei ole mitään, mitä haluaisi kunnolla enää ajatella, ja joskus taas unohtaa jotain, mitä ei missään tapauksessa olisi halunnut. On asioita, jotka haluaisin unohtaa, mutta en voi. Ne palautuvat mieleen, vaikka niitä ei edes kaipaa. Ne viiltävät, palauttavat taas kaiken mieleen, aivan kuin ne tapahtuisivat juuri siinä ja sillä hetkellä. Haavat aukeavat, ja joutuu taas tekemään töitä, jotta voisi hetkeksi unohtaa. Muistaminen ei todellakaan ole aina helpointa, mutta mitä tekisimmekään ilman muistojamme? Luulisin, että elämä ilman muistijälkiä menneisyydestä olisi tyhjää, ehkä merkityksetöntäkin.
Minä muistan, muistatko sinä?
Kommentit
Lähetä kommentti