Huumorin henkilökohtainen raja
Huumori on monesti kaveripiirissä kommunikoinnin väline. Hyväntahtoinen vittuilu on osa tätä huumoria, ja monet ymmärtävät tämän. Etenkin tiettyyn pisteeseen asti. Miehillä tämä huumori on monialaista, mutta jostain syystä aika usein seksi ja siihen liittyvät asiat pyörivät huumoriin kytkettynä keskusteluissa. Siitä puhe, mistä puute?
Huumorillakin on aina rajansa, joita ei etenkään humalatilassa ymmärretä niin helposti kuin vesiselvänä. Jokainen haluaa porukassa todennäköisesti päästä mukaan keskusteluihin, ja huumorillahan on helppoa soluttautua muiden mukaan. Yleisimmin kaikki ymmärtää, mikä on huumoria ja mikä sitä ei ole, mutta kun ylitetään henkilökohtainen raja, niin silloin voi ymmärtäminen kärsiä. Henkilökohtaisen rajan ylittäminen on huomattavissa, mutta joskus sitä ei vain tajuta. Vaikka jollain riittäisi huumoria oikeastaan kuinka pitkälle tahansa, niin jos osutaan herkälle alueelle, ei ymmärrystä enää löydykään. Luonnollista, eikä ollenkaan huono asia. Rajat pitäisi löytyä kaikessa, myös huumorissa ja sen siedossa.
Entä jos joku ylittää rajan, entä jos joku lohkaisu osuu liian lähelle kipeitä asioita, joita on tapahtunut? Mitä teet, kun vain sattuu ja vanhat muistot nousevat pintaan? Luovutat, vai pusket samalla tavalla kylkeen?
Tilanne voi aina pahentua, jos ei sano, että voisiko vaihtaa puheenaihetta. Tosin tämäkin pyyntö on aina kaksipiippuinen, ehkä aihetta vaihdetaan, tai sitten entiseen pureudutaan entistä pahemmin. Fiksut tajuavat vaihtaa aihetta, mutta oman egonsa pönkittäjät jatkavat ja yrittävät lyödä muut maihin. Ehkä pitäisi sittenkin vain kasvattaa paksumpi nahka, tai sitten osata käsitellä näitä henkilöitä, joiden ego ei ole mahtua edes ovista.
Huumorin henkilökohtainen raja on yksilöllinen, ja se pitäisi osata etenkin tuttujen kesken havaita. Koskaan ei kuitenkaan pitäisi olla tavoitteena loukata ketään, vaan pitää hauskaa! Toisaalta myös on ymmärrettävää, että joskus mennään yli ja pahasti, ja sekin pitää ajoittain vain kestää keinolla millä hyvänsä. Kaksipiippuista. Kumman piipun sinä valitset?
Huumorillakin on aina rajansa, joita ei etenkään humalatilassa ymmärretä niin helposti kuin vesiselvänä. Jokainen haluaa porukassa todennäköisesti päästä mukaan keskusteluihin, ja huumorillahan on helppoa soluttautua muiden mukaan. Yleisimmin kaikki ymmärtää, mikä on huumoria ja mikä sitä ei ole, mutta kun ylitetään henkilökohtainen raja, niin silloin voi ymmärtäminen kärsiä. Henkilökohtaisen rajan ylittäminen on huomattavissa, mutta joskus sitä ei vain tajuta. Vaikka jollain riittäisi huumoria oikeastaan kuinka pitkälle tahansa, niin jos osutaan herkälle alueelle, ei ymmärrystä enää löydykään. Luonnollista, eikä ollenkaan huono asia. Rajat pitäisi löytyä kaikessa, myös huumorissa ja sen siedossa.
Entä jos joku ylittää rajan, entä jos joku lohkaisu osuu liian lähelle kipeitä asioita, joita on tapahtunut? Mitä teet, kun vain sattuu ja vanhat muistot nousevat pintaan? Luovutat, vai pusket samalla tavalla kylkeen?
Tilanne voi aina pahentua, jos ei sano, että voisiko vaihtaa puheenaihetta. Tosin tämäkin pyyntö on aina kaksipiippuinen, ehkä aihetta vaihdetaan, tai sitten entiseen pureudutaan entistä pahemmin. Fiksut tajuavat vaihtaa aihetta, mutta oman egonsa pönkittäjät jatkavat ja yrittävät lyödä muut maihin. Ehkä pitäisi sittenkin vain kasvattaa paksumpi nahka, tai sitten osata käsitellä näitä henkilöitä, joiden ego ei ole mahtua edes ovista.
Huumorin henkilökohtainen raja on yksilöllinen, ja se pitäisi osata etenkin tuttujen kesken havaita. Koskaan ei kuitenkaan pitäisi olla tavoitteena loukata ketään, vaan pitää hauskaa! Toisaalta myös on ymmärrettävää, että joskus mennään yli ja pahasti, ja sekin pitää ajoittain vain kestää keinolla millä hyvänsä. Kaksipiippuista. Kumman piipun sinä valitset?
Kommentit
Lähetä kommentti