Elämää, ei sen enempää
Elämä on, mitä se on. Se on sitä, mitä siitä tekee. Omilla valinnoilla voi vaikuttaa siihen, millaiseksi se muodostuu, mutta kaikesta ei voi yksin päättää. Aina on jokin tai jotain, mikä vaikuttaa siihen tavalla tai toisella. Jokainen kulkee omaa polkuaan, on se polku sitten yksinäinen tai kulkee toisen polun kanssa yhdessä.
Joskus tulee tilanteita eteen, joiden on tiennyt tulevan, mutta ei ole osannutkaan ennakoida niitä. Tulee hetkiä, kun asiat muuttuvat, ja silloin pitäisi osata mukautua uuteen tilanteeseen sen vaatimalla tavalla. Ei se aina käy kädenkäänteessä, ehkei koskaan kunnolla. Entä, jos vaatiikin liikaa itseltään ja toiselta, eikä ymmärräkään sitä missään vaiheessa? Toinen vaihtoehto on tunnistaa liiat vaatimukset ja yrittää elää ilman niitä. Ei kaikki ole niin yksinkertaista, ja aina asioille ei vain voi mitään.
Kun tietää, mitä todella haluaa, ehkä osaa paremmin suhtautua tilanteisiin. Ei aina voi olla täydellinen (tai koskaan, jos tarkkoja ollaan), ja ajoittain aivan varmasti lipsutaan ymmärryksestä oman edun ajamiseen. "Minä haluan" on nykyään niin yleistä, ettei sen käyttöä itsekään huomaa aina, ehkei tarvitsekaan. Mitä elämältä saisikaan, jos ei ajoittain olisi itsekäs? Taito se on sekin, ja jokainen sen osaa. On itsestä kiinni, käyttääkö itsekkyyttä vai ei. Ehkä sitä katsotaan pahalla, mutta loppupeleissä se voi johtaa parempaan kuin epäitsekkyys. Riippuu tietysti, miltä kannalta asiaa katsoo.
Elämällä on hassu tapa johdattaa suuntaan tai toiseen. Minut se on johdattanut polulle, joka kulkee toisen polun kanssa rinnakkain, ehkä jopa päällekkäin. Tältä polulta en halua väistyä, tulee eteen sitten mitä tahansa. Jokainen hetki opettaa uutta, aina uusia asioita itestäni ja toisesta ihmisestä, ja eniten ehkä yhteisestä elämästä ja sen ihanuudesta. Pitää osata nauttia hetkestä, vain kerranhan täällä eletään. En halua koskaan katsoa taakseni ja miettiä, miksi en tehnyt jotain, vaikka siihen oli mahdollisuus.
Joskus tulee tilanteita eteen, joiden on tiennyt tulevan, mutta ei ole osannutkaan ennakoida niitä. Tulee hetkiä, kun asiat muuttuvat, ja silloin pitäisi osata mukautua uuteen tilanteeseen sen vaatimalla tavalla. Ei se aina käy kädenkäänteessä, ehkei koskaan kunnolla. Entä, jos vaatiikin liikaa itseltään ja toiselta, eikä ymmärräkään sitä missään vaiheessa? Toinen vaihtoehto on tunnistaa liiat vaatimukset ja yrittää elää ilman niitä. Ei kaikki ole niin yksinkertaista, ja aina asioille ei vain voi mitään.
Kun tietää, mitä todella haluaa, ehkä osaa paremmin suhtautua tilanteisiin. Ei aina voi olla täydellinen (tai koskaan, jos tarkkoja ollaan), ja ajoittain aivan varmasti lipsutaan ymmärryksestä oman edun ajamiseen. "Minä haluan" on nykyään niin yleistä, ettei sen käyttöä itsekään huomaa aina, ehkei tarvitsekaan. Mitä elämältä saisikaan, jos ei ajoittain olisi itsekäs? Taito se on sekin, ja jokainen sen osaa. On itsestä kiinni, käyttääkö itsekkyyttä vai ei. Ehkä sitä katsotaan pahalla, mutta loppupeleissä se voi johtaa parempaan kuin epäitsekkyys. Riippuu tietysti, miltä kannalta asiaa katsoo.
Elämällä on hassu tapa johdattaa suuntaan tai toiseen. Minut se on johdattanut polulle, joka kulkee toisen polun kanssa rinnakkain, ehkä jopa päällekkäin. Tältä polulta en halua väistyä, tulee eteen sitten mitä tahansa. Jokainen hetki opettaa uutta, aina uusia asioita itestäni ja toisesta ihmisestä, ja eniten ehkä yhteisestä elämästä ja sen ihanuudesta. Pitää osata nauttia hetkestä, vain kerranhan täällä eletään. En halua koskaan katsoa taakseni ja miettiä, miksi en tehnyt jotain, vaikka siihen oli mahdollisuus.
Kommentit
Lähetä kommentti