Menneisyyden haamut

Vaikka olisit onnellinen tässä ja nyt, ja tämä on kaikki, mitä todella haluat, tuleeko mieleesi koskaan menneisyyteen kuuluvat tapahtumat ja henkilöt? Oletko silloin todella päästänyt heistä irti, vai onko heillä sinusta edelleen jonkinlainen ote? Miksi?

Joskus olen miettinyt, miksi joidenkin ihmisten on vaikea laskea irti joistain ihmisistä elämässään. He jäävät roikkumaan siihen vierelle pitkäksi aikaa, muistoihin ehkä elävästi koko loppuelämäksi. Mikä tekee heistä muistamisen arvoisen, mikä tekee heistä edes sen arvoisen, että heitä on ajateltava? Miksi heidät on jätetty menneeseen, jos heillä kuitenkin on ollut suuri merkitys elämään? Ovatko he tehneet jotain, miksi heidät on heitetty yli laidan, vai ovatko he heittäneet sinut yli laidan? Irtipäästäminen on tietynlainen hiljainen tilanteen hyväksyminen, jolloin on valmis laskemaan menneen menemään ja jäämään omaan arvoonsa. Joskus se ei vain onnistu, ja mennyt roikkuu lahkeessa tai itse roikut sen lahkeessa kiinni tiukasti.

Menneen pitäisi olla mennyttä, mutta aina niin ei kaikilla ole. Joskus muistoihin palaa unissa, joskus valveilla, ja jotkut hetket saavat itkemään. Tuskasta, onnesta, muuten vain, mutta silti kyyneleet valuvat poskille. Ehkä on luonnollista, että kaikesta ei osaa irrottaa, mutta muistot pitää pitää muistoina. Miksi ajatella mennyttä, kun tuleva avautuu eteen uutena ja ihmeellisenä? Ei ole kai mitään kaavaa ja syytä, miksi ja miten menneeseen palaa, mutta eikö olisi aika irrottaa?

Elä tässä päivässä, älä menneessä. Usko itseesi, lennä omilla siivilläsi. Mennyt voi palata, satuttaa se sitten tai ei. Joka tapauksessa tulevaisuus on avoinna, suuntaa katseesi siihen.