Eri polkujen tallaajia
Jokainen tekee tyylillään, jokainen tietää itse, miten asiansa hoitaa ja miten elämänsä elää. En tuomitse, jos jotkut tekevät niin tai näin, mutta ainahan minä voin miettiä ja ihmetellä, miksi ja miten, missä ja milloin. Aina voin miettiä syitä, vaikka asia ei minuun liittyisikään. Se ei tarkoita, että puuttuisin toisten asioihin, jos niitä omassa päässäni pyörittelen. Jos ei koskaan mieti, miksi jotkut tekevät niin kuin tekevät, onko aidosti ja oikeasti kiinnostunut lähimmäisistään?
Missä vaiheessa ja missä tilanteessa on hyvä mennä naimisiin? Entä, jos tilanne on, että ette asu yhdessä ja näette vain viikonloppuisin, jos toinen haluaa tai pystyy tai jaksaa? Millainen suhde on, jos ei asuta yhdessä? Arki on repaleista, ei ole sitä yhteistä aikaa kuten yhdessä asuvilla. Onko tällöin suhde henkisestikään sillä tasolla, että voi lupautua toiselle koko loppuelämäksi? Mistä voi tosissaan tietää, että suhde toimii? Eihän suhteen laadulle, sen toimivuudelle ja arjen sujumiselle voi olla varmuutta, jos ei elä yhteistä perhe-elämää. Saman katon alla.
Miten suhde toimii, jos toinen painaa asioiden kanssa päälle? Tai jos toinen empii ja empii, sanoo muttei toimi. Entä kun on hetkiä, kun tunteet tai tunnelmat ovat pariskunnalla päinvastaiset; toinen haluaa kaiken nyt ja toinen vasta määrittelemättömän ajan kuluttua? Miten paljon toinen voikaan ahdistua, jos suhteen toinen osapuoli haluaa tehdä asiat juuri toisin kuin itse? Mistä löytyisi yhteinen kultainen keskitie, jota olisi helpompi molempien kulkea? Joka olisi kompromissi molempien haluamista asioista. Mistä tietää, milloin toinen on aidosti ja oikeasti valmis ratkaisuun, jos joskus on ollut, mutta onkin sittenkin muuttanut mieltään?
Kaikilla ei asiat kulje samoja polkuja, toisilla asiat vie aikansa ja ottaa voimia. Itsellään kun on asiat selviä, voi vain miettiä, miten toiset jaksavat tilanteidensa keskellä. Mistä he saavat voimia jaksaa? Miten he pystyvät päivästä toiseen miettimään, miten asiat hoidetaan? Miten itse voi antaa heille voimia, kun tuntuu, että ei aina ymmärrä asioita täysin?
Missä vaiheessa ja missä tilanteessa on hyvä mennä naimisiin? Entä, jos tilanne on, että ette asu yhdessä ja näette vain viikonloppuisin, jos toinen haluaa tai pystyy tai jaksaa? Millainen suhde on, jos ei asuta yhdessä? Arki on repaleista, ei ole sitä yhteistä aikaa kuten yhdessä asuvilla. Onko tällöin suhde henkisestikään sillä tasolla, että voi lupautua toiselle koko loppuelämäksi? Mistä voi tosissaan tietää, että suhde toimii? Eihän suhteen laadulle, sen toimivuudelle ja arjen sujumiselle voi olla varmuutta, jos ei elä yhteistä perhe-elämää. Saman katon alla.
Miten suhde toimii, jos toinen painaa asioiden kanssa päälle? Tai jos toinen empii ja empii, sanoo muttei toimi. Entä kun on hetkiä, kun tunteet tai tunnelmat ovat pariskunnalla päinvastaiset; toinen haluaa kaiken nyt ja toinen vasta määrittelemättömän ajan kuluttua? Miten paljon toinen voikaan ahdistua, jos suhteen toinen osapuoli haluaa tehdä asiat juuri toisin kuin itse? Mistä löytyisi yhteinen kultainen keskitie, jota olisi helpompi molempien kulkea? Joka olisi kompromissi molempien haluamista asioista. Mistä tietää, milloin toinen on aidosti ja oikeasti valmis ratkaisuun, jos joskus on ollut, mutta onkin sittenkin muuttanut mieltään?
Kaikilla ei asiat kulje samoja polkuja, toisilla asiat vie aikansa ja ottaa voimia. Itsellään kun on asiat selviä, voi vain miettiä, miten toiset jaksavat tilanteidensa keskellä. Mistä he saavat voimia jaksaa? Miten he pystyvät päivästä toiseen miettimään, miten asiat hoidetaan? Miten itse voi antaa heille voimia, kun tuntuu, että ei aina ymmärrä asioita täysin?
Kommentit
Lähetä kommentti