Toisen ihmisen ajatteleminen
Mitä on se, kun ajattelee toista? Mitä se on, että tekee asioita toisen eteen? Ei riitä, että miettii toista ja miten ihana tai kamala hän onkaan. Ei riitä, että sanoo aamulla huomenta ja illalla hyvää yötä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, jokaisella sanalla ja teolla on seurauksensa. Jokainen tulkitsee kaiken omalla tavallaan, jota ei välttämättä kukaan muu ymmärrä. Ei riitä, että ymmärrät itseäsi, pitäisi siis edes yrittää ymmmärtää muita. Ei ole helpointa, mutta kun muistaa sen, että tee toisille se, mitä tahtoisit itsellesi tehtävän, se helpottaa ymmärtämistä. Käännä asiat päälaelleen! Entä jos minulle tehtäisi noin, miten itse siihen reagoisin?
Parisuhteessa toisen ajatteleminen ja toisen eteen asioiden tekeminen korostuu. Kompromissit ja asioista joustaminen ovat tärkeitä. Ei voi enää vain ajatella, että voin tehdä näin ilman seurauksia. Pitää ajatella myös, miltä toisesta tuntuu. Pitää ajatella myös mihin teolla on vaikutuksia. Loppujen lopuksi sillä on vaikutusta moneen asiaan, moneen tulevaan keskusteluun ja hetkeen. Jos tekee asioita, jotka tekevät toiselle pahan mielen ja olon, miksi tekee niitä? Ei, en sano, että aina pitää ajatella vain muita kuin itseään. Välillä pitää olla myös itsekäs. Mutta se, että tekee toiselle pahan olon monta kertaa peräkkäin, ei ole enää niin pieni asia, että se olisi hyväksyttävää.
Toisen eteen asioiden tekeminen ja toisen ajatteleminen ei tarkoita vain sitä, että tekee töitä, jotta perheellä olisi rahaa. Rahalla ei saa rakkautta eikä läheisyyttä. Sillä ei parisuhde kehity, ellei sitten parisuhteen toinen osapuoli ole kiipijä, kullankaivaja. Raha ei korvaa sitä tosiasiaa, että toinen ihminen tarvitsee toista ihmistä. Jos itselle tulisi tilanne, että pitäisi valita raha tai rakkaus, valitsisin rakkauden. Ilman rakkautta en olisi mitään. Rahalla saisin ostettua talot, mökit, autot ja vaikka mitä, mutta mitä iloa niistä olisi, jos en saisi jakaa niitä rakastamani ihmisen kanssa?
Toisen ajatteleminen on sitä, että asettaa toisen tarpeet omiensa eteen -en tarkoita, että se pitäisi tehdä aina. Toisen ajatteleminen on sitä, että osoittaa sanansa todeksi. Jos jokin asia on tärkeämpää kuin toinen, sen mukaan toimii eikä sitä vastoin. Kun tekee toiselle hyvän mielen, saa itselleenkin hyvän mielen. Ei ehkä heti, mutta jälkikäteen, kun huomaa, miten onnelliseksi toisen teki!
Mikä olisi sen parempaa, kuin nähdä parisuhteessa toisen osapuolen olevan onnellinen.

Blogisi on mielenkiintoinen, mutta kiinnitä huomiota kappaleiden pituuksiin. Kappaleet ovat niin pitkiä, ettei lukija ehdi ajatella lukemaansa ja keskittyä siihen, vaan tekstisi menee ns toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
VastaaPoistaMukavaa jatkoa sinulle!