Kun on käynyt läpi helvetin...
Kun on käynyt läpi kaiken sen, mikä sattuu ja repii palasiin, jäljellä on vain epätietoisuus siitä, miksi. Miksi ei voinut luovuttaa aikaisemmin, miksi ei voinut vain todeta, ettei asiat ole enää korjattavissa? Miksi piti hakata päätä seinään, kun tiesi sen olevan turhaa? Siksi, että joskus uskoo sanontaan "rakkaus voittaa kaiken". Siksi, että on liian helppoa uskoa valheeseen.
Sydämen palasia on vaikea poimia maasta, kun ei niitä edes enää erota sieltä. Säröjä siellä ja täällä, murusina kaikkien tallottavana. Luottamus tilassa nolla, usko ja toivo pakkasen puolella. Epävarmuus kaikesta, ripaus epätoivoa ja pelkoa tulevasta. Yksinäisiä tunteja, päiviä ja viikkoja. Ei enää lämpöä, vain kylmyyttä, turhia sanoja ja lupauksia, joiden tietää olevan katteettomia.
Kun on käynyt läpi helvetin, haluaisi palan taivasta. Kun on kestänyt sen, miten kaikki hajoaa pala palalta käsiin, miten paloja ei voi liimata yhteen. Toivonut ja uskonut, että kaiken saisi vielä korjattua, että kaiken saisi kuntoon. Kun on käynyt läpi sen tuskan, jota epäkunnioitus ja -varmuus vahvistavat, haluaisi vain hengittää vapaasti ja saada elämäänsä tasapainoa. Pystyä taas uskomaan, luottamaan ja tuntemaan.
Toinen ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Jos ei koskaan menetä mitään, ei voi saada tilalle mahdollisesti parempaa. Tosiasiassa rakkaus on ikuista, joskus vain kohteet muuttuvat tilanteiden muuttuessa. Entisen elämän oven sulkeutuminen kasvattaa, vahvistaa ja antaa mahdollisuuden tuntea itsensä paremmin. Opettaa tunnistamaan, mitä kestää ja mitä oikeasti haluaa. Opettaa myös puhaltamaan pelin poikki, jos uudet tilanteet ei tunnu siltä, miltä niiden pitäisi tuntua.
...ei enää halua mitään muuta, kuin olla onnellinen. Ja toivoa, ettei koskaan tarvitse käydä samaa läpi uudelleen.
Sydämen palasia on vaikea poimia maasta, kun ei niitä edes enää erota sieltä. Säröjä siellä ja täällä, murusina kaikkien tallottavana. Luottamus tilassa nolla, usko ja toivo pakkasen puolella. Epävarmuus kaikesta, ripaus epätoivoa ja pelkoa tulevasta. Yksinäisiä tunteja, päiviä ja viikkoja. Ei enää lämpöä, vain kylmyyttä, turhia sanoja ja lupauksia, joiden tietää olevan katteettomia.
Kun on käynyt läpi helvetin, haluaisi palan taivasta. Kun on kestänyt sen, miten kaikki hajoaa pala palalta käsiin, miten paloja ei voi liimata yhteen. Toivonut ja uskonut, että kaiken saisi vielä korjattua, että kaiken saisi kuntoon. Kun on käynyt läpi sen tuskan, jota epäkunnioitus ja -varmuus vahvistavat, haluaisi vain hengittää vapaasti ja saada elämäänsä tasapainoa. Pystyä taas uskomaan, luottamaan ja tuntemaan.
Toinen ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Jos ei koskaan menetä mitään, ei voi saada tilalle mahdollisesti parempaa. Tosiasiassa rakkaus on ikuista, joskus vain kohteet muuttuvat tilanteiden muuttuessa. Entisen elämän oven sulkeutuminen kasvattaa, vahvistaa ja antaa mahdollisuuden tuntea itsensä paremmin. Opettaa tunnistamaan, mitä kestää ja mitä oikeasti haluaa. Opettaa myös puhaltamaan pelin poikki, jos uudet tilanteet ei tunnu siltä, miltä niiden pitäisi tuntua.
...ei enää halua mitään muuta, kuin olla onnellinen. Ja toivoa, ettei koskaan tarvitse käydä samaa läpi uudelleen.
Osta pikaliimaa!
VastaaPoista