Mitä haluan elämältä?

Nyt on ollut aikaa miettiä sitä, mitä haluan elämältä. Tarpeeksi tilaa omille ajatuksille ja tarpeeksi ehjä sydän, jotta voisi olla itselleen rehellinen.

Rikkinäisen sydämen kanssa miettiessä ei voi olla itselleen millään tasolla rehellinen, tai ainakaan ei saa selvää kuvaa, mitä elämältä haluaa. Ehkä joku voisi saadakin, mutta minä en. Rikkinäisen sydämen kanssa mielipide muuttuu sekunnissa yhdestä toiseksi ja toisesta taas kolmanneksi. Silloin huutaa vain itselleen, kenet haluaa, mutta mikään muu ei olekaan selvää.

Olen todennut, että kyllä ihminen tarvitsee vierelleen toisen ihmisen, jonka kanssa voi jakaa elämänsä. Nauraa ja itkeä yhdessä, viettää aikaa ja nauttia siitä, mitä elämällä on tarjota. Haluan vierelleni ihmisen, johon voin luottaa täysin, ja joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Haluan voida olla onnellinen, mutta en odota, että parisuhde olisi pelkkää ruusuilla tanssimista, sitä kun se ei koskaan ole.

Kyllä, haluan perheen. On sen kokoonpano millainen tahansa, mutta haluan perheen. Kaksikin ihmistä voi olla perhe! Sydän kyllä kertoo, millaisen kokoonpanon haluaa jatkossa, ja jos kaikki menee kuten elokuvissa, sen voi toteuttaa. En halua miettiä enempää, kuinka monta lasta haluan ja millä perhesuhteilla (joskus mennyt elämä seuraa uuteen), joskus pitää jättää tilaa spontaanisuudelle ja tilanteeseen sopeutumiselle.

Enää en ole epävarma siitä, mitä haluan, vaikka olenkin tyytyväinen tilanteeseen, mikä nyt on. Tämä aika, jolloin on ollut toisen kanssa ja yksin, on opettanut taas lisää itsestäni. On antanut uutta näkökulmaa asioihin. Opettanut nauttimaan yksinäisistä illoista kynttilän valossa ja nauttimaan ajasta, kun ei ole tilivelvollinen kenellekään.

Vaikka kuinka olisikin tyytyväinen tilanteeseen, niin silti haluan jakaa elämäni toisen ihmisen kanssa. Antaa toiselle kaiken itsestäni, tehdä kaikkeni hänen eteensä. Tuntea oloni rakastetuksi.