Illuusio itsestä

Olen opetellut tuntemaan itseäni. Erehtynyt, kaivanut uudelleen ajatuksiani ja kerta toisensa jälkeen todennut, että vuosia sitten olen luullut tuntevani itseni, mutta en ehkä ole tuntenut. Olen vain luonut illuusion itsestäni itselle. Ehkä olen luullut olevani sitä, mitä olen halunnut olla? Tai sitten ympäristön vaikutuksesta johtuen olen kuvitellut, että tällainen olen.

Itsensä tunteminen on yksi elämän hankalista asioista, koska ihminen oppii koko ajan uutta. Itsestään, ympäristöstään ja kaikesta, minkä keskellä elää. Ajatukset asioista muuttuvat, käsitykset laajenevat, ajattelumalli muokkautuu. Tulee uusia tilanteita, joissa oppii aina uutta omista käyttäytymismalleistaan ja reagoinneistaan. Jopa tunteistaan.

Kaikki se, mitä tapahtuu, vaikuttaa käsitykseen itsestä ja muista. Kaikki se, mitä kokee, kasvattaa. Kukaan ei koskaan voi täysin tietää, miten tulee uusiin tilanteisiin reagoimaan. Jos joku osaisi sanoa, millainen on vuoden tai kahden päästä, saattaisin vain pyöritellä päätäni. Ei, ei se toimi niin. Miksi toimisi? Miksi pitäisi voida edes sanoa? Eikö tämä elämä ja itsensä tunteminen ole loputon prosessi?

Ehkä se illuusio, jonka olen vuosia sitten luonut itsestäni, on joskus pitänyt paikkansa. Olen joskus ollut sellainen. En vain ole enää. Olen saanut lisää kokemuksia, olen opetellut itsestäni uusia puolia, uusia käyttäytymismalleja. Olen oppinut tiedostamaan, että on asioita, joihin voin vaikuttaa. On myös asioita, joihin en voi vaikuttaa. Ehkä en olekaan ollut väärässä, mutta olen ollut tähän tilanteeseen verrattuna keskeneräinen luomus. Tietämätön asioista, joihin voi törmätä.

Ehkä meidän ei tarvitsekaan tuntea itseämme? Eikö sekin riitä, että tietää, mitä haluaa? Mutta voiko sitäkään tietää, jos ei tunne itseään? Kulmakiviä. Tienhaaroja. Suuria kysymyksiä. Ehkä jopa voittamattomia esteitä.

Nosce te ipsum - tunne itsesi
Entä jos se onkin mahdotonta?