Vääristyneitä katseita

Et voinut tietää, miten paljon minuun sattui valheet, pienet valkoiset vääristelyt, joita viljelit suojellaksesi itseäsi. Et tiennyt, että jokaisen hymyn takana itkin, koska tiesin totuuden. Sisimmissäni se vahva nainen ymmärsi, etten koskaan seisoisi vierelläsi loppuelämääsi, mutta se ikuinen romantikko huusi nimeäsi kyllästymiseen saakka läpi usvan. Taukoamatta. Takoi takaraivooni toivoa paremmasta huomisesta. 

Ensin oli sinä. Oli minä. Erilliset yksilöt vaeltamassa vuorilla, uimassa kuumissa lähteissä ja elämässä erilaisia hetkiä. Erillään. Ensin oli niin, kunnes klassisen absurdisti kohtalolla oli oma tarkoituksensa. Kaikki alkoi yhdestä lauseesta, eteni katseeseen, kosketukseen. 

Se oli olevinaan jotain. Erilaista. Se oli olevinaan tunnepitoista lakonista välittämistä. Odotimme toisiamme jokaisen kadun kulmauksessa, juoksimme läpi tulisilla hiilillä päällystetyn rakoilevan asfaltin vain tunteaksemme. Edes jotain. Häivähdyksen aamuauringosta ikkunoiden välistä. Toisen lämpimän kehon jättämästä muistijäljestä tahrituilla lakanoilla. 

Kävelimmekö yhdessä kohti tuhoa? Vai piditkö sinä minua pannassa ohjaten suuntaan, johon itse halusit? 

En usko, että koskaan ymmärsit, kuinka paljon välitin. Kuinka kehoni jokainen solu huusi perääsi kun et ollut vierellä, kuinka jokainen ihoni tuntoreseptori pystyi tuntemaan ja muistamaan kaiken. Jokaisen tavan koskettaa. En usko, että kuulit kuiskattuja lauseita ollessasi puoliunessa. Lauseita, jotka sattuivat sanoa, mutta viilsivät pahemmin ollessaan sanomatta. 

Nyt on me. Tai ei sitäkään. Ei oikeastaan mitään. On ehkä enemmän vain kaksi yksilöä vaeltamassa kahta eri polkua, jotka ajottain risteävät. Kulkevat lomitse, läpi, ympäri, alta ja päältä. Viettävät yhdessä sen hetken, kunnes valheet valtaavat pelikentän. Ne, joita et ymmärrä minun tietävän. 

Tiedätkö, joka kerta, kun valehtelet, joka kerta kun käännät katseesi pois kertoessasi omaa urbaania legendaasi, tiedän kyllä. Et pysty enää piilottamaan minulta sitä, mitä olet koko ajan yrittänyt tunkea maapähkinää piilottavan oravan tavoin kiven alle. En ole naiivi pikkutyttö, joka on elämässään ensimmäisen kerran rakastunut. Tuskin olet sinäkään pikku prinssi. Tai mistä minä mitään tiedän. 

Et voinut tietää. Minä tiesin.