Samaa hengitystä

Tätä on vaikeaa sanoa, vaikea myöntää. Repivää tuoda julki, jopa sinun silmillesi. En ole koskaan sanonut tätä sinulle ääneen suoraan silmiisi katsoen. Olen ollut vain siinä, missä minulla on ollut hyvä olla. Hiljaa, liikkumatta ja onnellisena. 

Silti jollain tavalla palasina. 

Nautin niistä hetkistä, kun itseäni älykkäämmän puhelimen ruudulle tulee ilmoitus viestistäsi. Hymyilen kuin hullu, kun samalle ruudulle nousee nimesi näkyviin ja tiedän, että kuulen äänesi taas. Uudelleen ja uudelleen. Odotan tapaamisiamme piilossa kaikkien katseilta. Kotona, autossa, ulkona. Missä vain, kunhan olemme kahden yksilön sijaan yksi ja ainoa. Samaa hengitystä. 

Sylissäsi en pelkää, tulen käsivarsillesi varmana siitä, että pidät kiinni ja illan päätteeksi annat minun nukahtaa lämpöösi. Tai yön, joskus jopa aamun. Makaan siinä, mihin tunnen kuuluvani. Katson sinua suoraan silmiin luottavaisena ja uppoudun yhteisiin ajatuksiimme. 

Tämä on elämää, jota voisin elää loputtomiin. Vaatimatta enempää, jos tietäisin saavani kaiken. Voisin juoda kanssasi viiniä ilta-auringossa, puhua huomisesta tähtitaivaan alla vilttiin kääriytyneenä ja herätä sylistäsi aamun sarastukseen. Juoda aamukahvia ja lähteä töihin. Tietäen, etten palaa yksin kotiin. 

Tässä ja nyt unohdan kaiken, mikä koskaan on minua loukannut. Tehnyt minusta haavoittuvan, kyynisen ja jopa kylmän. Unohdan olevani nainen, joka selviää kaikesta yksin ja juoksee yksin omia polkujaan. 

En ole valmis, mutta en myöskään keskeneräinen. Olen ehyt kokonaisuus täynnä epätietoisuutta ja epäloogisuutta. Omaa tahtoa, uskallusta. 

Rakastan sinua.