Jos joskus..

Jos joskus laskisin irti sinusta, se vaatisi kaiken sisimmästäni. Repisin jokaisen soluni irti, luopuisin kaikesta, mitä olen koskaan ollut. Olisin tyhjä kuori, loppuun imetty pirtelö. Et ehkä näe sitä, mitä minä näen. Enkä osaa kertoa, koska kaikelle ei aina löydy sanoja. 

Olen ollut ja olen tässä ja nyt. Olen aina. Seison vierelläsi järkähtämättä kuin peruskallio seisoo paikallaan läpi vuosituhansien. Vakaana. Turvallisena. Olen ollut tässä, jotta voisit pitää kiinni edes jostain. Olen ollut tässä jo silloin, kun et edes ymmärtänyt minun olevan. Tulen olemaan, vaikka yrittäisit työntää minua pois. 

En ole tullut elämääsi tehdäkseni siitä hetkeksi helpompaa ja kevyempää taivaltaa. En ollakseni kanssasi vain ohikiitävän hetken. Olen tullut jäädäkseni. Ollakseni sinulle kaikki, tehdäkseni eteesi kaiken. Enemmän kuin mitä olet osannut toivoa. Jopa enemmän kuin olisit ajoittain ansainnut. Et aina ansaitsisi pyyteetöntä välittämistä, sokeaa rakkautta ja loputtomia käden ojennuksia. En kuitenkaan pysty sanomaan ei, koska kaikki minussa huutaa sinun nimeäsi. 

Jos lähtisin, en tekisi sitä kevyin perustein. En sanoisi hyvästejä, jos aikoisin palata iloisena kuin häntäänsä heiluttava koira. En katoaisi, jos et antaisi siihen painavaa syytä. Hyvin painavaa. Valheellista, tuskallista. Hajottavaa syytä, jonka jälkeen löytyisi enää palavia raunioita ja tuhkassa leijuvia poltettuja siltoja. 

Olen tässä, koska haluan olla. Juuri tässä. En missään muualla. Haluan olla se, joka saa kasvosi kääntymään hymyyn ja sydämesi lyömään villisti. Olotilasi kohentumaan niinä hetkinä, kun luulet sen olevan mahdotonta. Olen tässä, koska en tiedä paremmasta enkä haluaisikaan tietää. 

Pidäthän kiinni?