Kuoriutuvien perhosten pelko

Olen ollut tykästynyt ja ihastunut monta kertaa elämässäni. Tuntenut perhosia tyhjässä vatsassani, tuntenut kihelmöintiä iholla ja kokenut suunnatonta riemua ja iloa pienistä hetkistä. Olen haaveillut, unelmissani kuvitellut millaista elämäni voisi olla ja toivonut koko sydämestäni, että voisin olla onnellinen. Monta kertaa olen ollut uppoutunut kuvitelmiini, sekoittanut haaveet ja todellisuuden. Naiiviuuttani kuvitellut, että kuvitelmani olisivat voineet olla totta. 

Olen tuntenut asioita, joita en olisi saanut tuntea, mutta havainnut sen liian myöhään. Niin kuin teinityttö, olen nauranut vitseille ja kihertänyt klassisille lauseille. Vain koska se on tuntunut oikealle. 

Mistä sen lopulta tunnistaa, onko juuri siinä se, mitä on odottanut pitkään? Tunteeko sen syvällä sisimmässään, onko se lämmin tunne, joka valtaa koko kehon? Ehkä se on se yö, jolloin unohtaa kaiken ja uppoutuu vain lämpimään syliin. Se hetki, kun jokin sisällä kääntyy toiseen asentoon. Hymy, joka valaisee huonoimmankin päivän. 

Niin monta kertaa kuin on kuvitellut kaiken olleen aitoa, niin monta kertaa on pettynyt. Hakannut päätä seinään, kävellyt ulos tilanteista, joissa ei ole enää ollut hyvä olla. Kadonnut, hiljentynyt. Vaimentunut. Onko se ollut viisautta, suojelunhalua vaiko puhdasta spontaniutta, sitä en tiedä. Se on vain tapahtunut. Hitaasti tai kerralla. 

Monesti olen hypännyt sisään oravanpyörään, vaikka olen tiennyt sen olevan väärin. Loikannut mukaan tarinaan, jonka seitsemännessä luvussa on jo valmiiksi kirjoitettu uusi polku, jonka kohtaan yksin muiden jatkaessa samaa kultaista keskitietä, jota itsekin tavoittelin. Ennalta-arvattavan katkeransuloista, tai suloisen katkeraa. 

Miten voisin koskaan tunnistaa sen, mikä on itselle hyväksi, kun on liian useasti ollut aiemmin väärässä? Tarkkaillut vääriä asioita, havainnoinut virheellisiä signaaleja. Olettanut, uskonut ja toivonut sokeasti. Onko se sittenkin niin, että on vain laskettava irti laskelmallisuudesta, vaiko tunne-elämisestä? Vai voiko ne joskus vielä oikeassa yhteispelillä? 

Perhosia. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puuttuva palanen

Vääristyneitä katseita

”I am titanium”