Pelkotiloja
Parisuhteessa on hetkensä, puolin ja toisin. Joskus tuntuu, että kaikki on täydellisesti, hetken päästä jokin saattaa vaivata ja pelottaa. Missä vaiheessa pitäisi luottaa toiseen täysin, vai saako olla aina varuillaan, ihan vain itseään suojellakseen? Miksi loppujen lopuksi suojelisi itseään, eikö sekin ole epäluottamuslause ja jarruta yhteistä elämää? Ainahan jossain ja jotain sattuu, se on sitä kuuluisaa elämää. Jos luottamus petetään, senhän pitäisi olla sen ajan murhe, ei nykyhetken. Ajatukset eivät aina kuitenkaan mene noin. Joskus sitä vain pelkää tulevaa, vaikkei pelkoon olisikaan mitään aihetta. Taas sitä huomaa, miten haavoittuva onkaan. Jos toinen sanoisi, ettei enää rakastaisi, miten siitä selviäisi? Itse kun rakastaa, tietää omat tunteensa, ei tulisi mieleenkään, että rakkaus voisi päättyä omalta osalta. Silti sitä pelkää, että toinen lopettaisi rakastamisen. Kaatuisiko silloin, jos toinen sanoisi ettei rakasta, oma maailma, haaveet ja toiveet siitä, mitä tästä kaikesta v...