Stripeless Tiger

Tuntuupa oudolta. Osa ystävistäni kertoo, että on eronnut rakkaastaan, toiset sanovat että menevät naimisiin, saavat vauvan tai jotain muuta todella ihanaa. Entäpä muuten minä? Minulle ei tapahdu mitään erikoista. Tai ainakaan mitään maininnan arvoista tällä hetkellä, ratkaisut tehtiin jo vähän aikaa sitten. Oikeastaan olen kyllä tyytyväinen tähänkin tilanteeseen, mutta joskus tekisi kyllä mieli kertoa iloisiakin uutisia! Mikä saa pariskunnat pysymään yhdessä ja tekemään isoja ratkaisuja? Mistä sen tietää, milloin on valmis tekemään ratkaisuja, jotka tulevat vaikuttamaan koko loppuelämään, olkoon ne ratkaisut sitten iloisia tai surullisia? Minun isovanhempani ovat olleet naimisissa noin 40 vuotta, ja tiedän että ovat "kunnes kuolema heidät erottaa". Niinhän siinä vihkivalassakin sanotaan. Mietinpä vain, kuinka moni niistä pareista, jotka menevät tänä kesänä naimisiin, ovat naimisissa vielä 40 vuoden päästä. Erottiinko ennenkin yhtä herkästi ja asiasta vain vaiettiin, vai onk...

Olen toiminut ystävälleni parisuhdeterapeuttina. En kylläkään tiedä, olenko fiksuin valinta kommentoimaan ja auttamaan, kun omatkin suhteet on tullut hoidettua aina jollain tavalla epäonnistuneesti. Joka tapauksessa, nyt huomaan, miten miehet taistelevat samojen asioiden kanssa kuin naisetkin. Edelliset suhteet jäävät mietityttämään, eikä niistä olekaan helppo päästä yli. Uudet tuulet pelottavat, etenkin aloitteen osalta. Siis onko tämä oikeasti niin? Pakko uskoa, edes tämän kerran. Mikä siinä on, että edellisen suhteen tapahtumat pyörivät mielessä ajoittain turhankin kauan? Toki asiat on käytävä läpi, jotta voi suhteesta päästä yli. Jokaisella se vie oman aikansa ja jokaisella on oma tapansa. Siltikin liika pohdinta voi olla turmiollista. Entä jos jää kierre, jossa miettii ja pohtii, eikä koskaan osaa laskea irti lopullisesti? Ei tämä tyttö osaa vastata siihen, sillä mennyt on mennyttä. En enää tahtoisi itse palata siihen, mitä joskus oli. Mennyttä ei saa takaisin (tai tietenkin jossa...

Auringossa taas makaamassa, aikaa ruskettaa itseään kun on lomalla. Tervettä? Ehkä ei, ja kohta olen varmaan jo liian vanhan näköinen. Hassua, miten rusketusta ihannoidaan, vaikkakin sen hankkiminen ei aina ole terveydelle hyväksi. Okei, onhan itseruskettavia voiteitakin, mutta tuleehan niidenkin käyttäminen kalliiksi eikä lopputulos ole aina tasainen. Joka tapauksessa, on se auringon palvominen sitten kuinka epäterveellistä tahansa, minä makaan auringossa nyt! Turha tulla sanomaan, että olisin hölmö, tiedän sen jo sanomattakin. Tiedättekö, että aina ei kannata astua toisen reviirille noin vain? Joillain se oma reviiri on fyysinen, toisilla psyykkinen. Joillain se on noiden kahden sekoitus. Luulisin, että kuitenkin jokaisella on oma tilansa, jonka vaatii tilanteessa kuin tilanteessa. Kaikkia ei vain halua liian lähelle, ja oikeastaan itse pidän tietyn rajan myös läheisimpien ihmisten kanssa. Oma reviiri on kuitenkin omaa tilaa, ja en aio antaa kenenkään päästä sille, ellen niin halua. ...

Jokaisella on unelmia, joita haluaisi toteuttaa. Jotkut pystyvät toteuttamaan haaveensa, toiset eivät. Ei se silti sitä tarkoita, että jotkut unelmat olisivat toisia huonompia, jos ne eivät vain toteudu. Kerronko, mistä minä haaveilen? Noh, halusitte tai ette, kerron joka tapauksessa. Tahtoisin lentää, tai siis tarkalleen olla kyydissä, kun joku muu lentää. Voin jo kuvitella sen mielessäni: pilvetön taivas, ihanat maisemat koneesta jollekin vesistölle ja tietenkin komea lentäjä! Haluaisin kokeilla, onko ilmassa se tunne, että olisi vapaa kaikesta. Tulisiko siellä olotila, että voi laskea irti kaikesta muusta edes hetkeksi? Ehei, en tarkoita nyt mitään jumbojettilentoa, vaan pienkonelentoa. Unelmastani voisi jopa tulla totta. Hei kapteeni, vie minut jo lennolle!

On täydellisiä pieniä hetkiä. Niitä, kun et voi edes selittää, miltä tuntuu. Siinä se juuri onkin, jokainen kokee täydellisyyden omalla tavallaan, eikä sitä vain pysty kertomaan, mitä se on. Täydellinen hetki on täydellinen hetki, ilman mitään selityksiä ja lisämausteita. Sen vain tietää, kun sitä hetkeä elää. Tosipaikka. Jotain tapahtuu minussa: hymy, ilmeet, eleet ja asenne löytyvät. Ahaa, olen siis elossa! En tiedä, mistä se johtuu, mutta olen elementissäni ja täysin vapaa. Nautin jokaisesta hetkestä niin paljon kuin pystyn ja enemmänkin. Se on ohi, aika siirtyä takavasemmalle. Tavarat kasaan ja uupuneena kotimatkalle. Matkalla ulos joku poika tarttuu käteeni ja sanoo "Sä olit kyllä mun suosikki". Hymyilen ja kiitän häntä. Täydellinen päätös täydelliselle show'lle. Halaus ja hymy, niin alkoi ilta, jonka tulen aina muistamaan. Kävelimme hetken auringossa, yhdessä kovin lähekkäin. Ihastuin ensi silmäyksellä. Hän esitteli minulle kotinsa. Puhuimme ja katsoimme toisiamme. ...

Mietin elämääni taaksepäin. Havahdun, oikeastaan minulle onkin tapahtunut paljon kaikenlaista! Mistä aloittaisin? Ei, en aloita alusta. En ole siihen valmis, en nyt enkä ehkä koskaan. Elämäni koostuu paloista, joista tulee rakentumaan kokonaisuus. Kaikki on vielä kesken, aina tulee uusia paloja. Viimeinen tulee sitten joskus, kun sen aika on. En halua miettiä sitä. Elämässäni oli ihminen, jonka piti aina olla minulle tärkeä ja tukea minua kaikessa. Niin, siis tosiaan, oli. En enää kestänyt. Tiedättehän, "kyllä pidän yhteyttä", "autan aina kaikessa" ja muita kuluneita lauseita, joiden mukaan ei kuitenkaan toimita. Lopulta laitoin viestin, etten enää jaksa, on aika luovuttaa. En halunnut jatkuvasti pettyä suhteessa, jota en ollut itse valinnut. Enkä edes ollut valinnut tätä ihmistä elämääni! Olin pettynyt liian monta kertaa, kokenut tarpeeksi rikottuja lupauksia. En jaksanut, oli helpompi luovuttaa. Viestin laitettuani pystyin huokaamaan: "Et voi enää satuttaa, i...

On hetkiä, kun on paljon sanottavaa. Vastapainona on hetkiä, kun ei löydy sanoja. Joskus on vain parasta olla hiljaa, vaieta, vaikka kuinka tahtoisi tuoda oman ajatuksensa julki. Entä jos kukaan ei sitten ymmärrä? Niin, entä jos.. Mutta entä jos ei ymmärretä sittenkään, kun asiansa sanoo? Kuka tietää.. Elämä on täynnä riskejä, joskus on vain uskallettava ottaa omansa. Tämäkin on tietynlainen tapa ottaa riski. Antaa omat ajatuksensa muiden silmille nähtäväksi. Kuitenkin harkittua, toisin kuin puhuminen. Tiedän, että kaikki ei voi ymmärtää minua, mutta teen tätä siitä huolimatta. Ei ole aikaa pelätä muiden mielipidettä! Otan askeleen taas kohti uutta, iloisena siitä, että viimein uskallan. Onko tämä vain uutta ja ihmeellistä, vai onko tämä merkki siitä, että viimein olen valmis olemaan oma itseni? En tiedä. Aika ottaa siitä selvää.