Stripeless Tiger

Painiskelen itseni kanssa, kun en osaa tehdä ratkaisua. Yksinkertaisestakin saa siis vaikeaa, kun ei vain pysty päättämään. Ärsyttävintä on, että asiaan riittäisi päätös kyllä tai ei. Mikä ihme siinä on, että ei osaa tehdä ratkaisua? Miksi asiaa pitää pyöritellä suuntaan ja toiseen, ja lopulta kaikki on niin isossa solmussa, että alkuperäinen helppo kysymys on muuttanut muotoaan totaalisesti? Tähän voisi sopia kliseinen "naisen logiikkaa", mutta ei tämä ihan niinkään nyt mene. Joskus sitä toivoisi olevansa vielä lapsi. Voisi vain ihmetellä elämän kummallisuuksia vailla huolta huomisesta. Voisi olla kuin se Saunalahden mainoksen lapsi, ja miettiä, itkeekö eläimet ja mihin valo katoaa. Aikusuus tuo kuitenkin mukanaan vastuuta, jota ei aina jaksaisi kantaa. Tuntuu siltä, että mitä enemmän ikää tulee, sitä vaikeampia asioita joutuu kohtaamaan. Lapsille päätökset ovat niin musta-valkoisia, eikä heidän tarvitse miettiä asioita pidemmälle. Toki jo nuorena pitää oppia, että jokaisell...

Olen etsinyt itseäni moneen kertaan elämäni aikana. Olen miettinyt, kuka olen ja miksi olen juuri tällainen. Jos luulette, että elämäni on ollut aina kovin helppoa, erehdytte ja pahasti. Ei se toisaalta pelkkää taisteluakaan ole ollut, mutta kuitenkin. Urheilu on aina kuulunut elämääni, mutta en ota sitä nyt enempää esille. Vaikkakin se on hallinnut elämääni suuresti, se ei kuitenkaan ole juuri nyt niin tärkeässä roolissa, että kirjoittaisin siitä enempää. Olen romantikko ja tulen aina olemaan. Haaveilen rakkaudesta, joka vie jalat alta ja peittää kaiken tuskan allensa. Haaveilen siitä, miten se oikea löytyy, miten hän on lähes täydellinen ja elämä on ruusuilla tanssimista. Unelmoin ihmisestä, joka tuntee minut läpikotaisin ja jonka seurassa voin olla täysin oma itseni. Hei, paluu todellisuuteen: elämä ei ole ruusuilla tanssimista eikä oikea ole aina se oikea, vaikka siltä voisi hetken tuntua. Myönnetään, aina voi haaveilla. En ole valmis kertomaan kaikkea kaikille, mutta en myöskään o...

Vajaan viikon ajan olen totutellut uuteen minään. Outoa katsoa itseään peilistä, kun sieltä katsoo takaisin nainen, jolla on pitkät hiukset. Olenko se todella minä, olenko minä muka tuollainen?! Jotenkin uskomatonta, että minulla ei ole enää niitä puolipitkiä hiuksia, jotka eivät tykänneet kasvaa. Tai ehkä ne olisivatkin voineet kasvaa, jos olisin jaksanut odottanut sitä enkä käskeä kampaajani niitä lyhentää. Naisten logiikkaa ilmeisesti siis: lyhennetään hiuksia vaikka halutaan pidemmät. Niinhän se toimii, right? Kun menin kampaajalleni viime viikolla, odotin uusia hiuksiani osittain myös pelonsekaisin tuntein. Entä jos pitkä tukka ei sovikaan minulle?? Huoleni osoittautui täysin turhaksi, vaikkakin muutamat ensimmäiset vilkaisut peiliin olivat täynnä ihmetystä ja epäluuloa. Uusi ulkomuoto toi mukanaan enemmän naisellisuutta. Minulla on tavallaan uusi identiteetti, vaikka olen toki edelleen se sama vanha nainen kuin ennenkin. Yksi asia on kuitenkin varmaa kun minusta on kyse: hiuksiss...

Kesäyön kauneus ja yön herkät sanoitukset saivat minut itkemään. Kaipasin viereeni jotain, mitä siinä ei ollut. Kaipasin sitä tunnetta, joka saa kaiken tuntumaan parhaalta ja rumankin näyttämään kauniilta. Tunnetta, jota ehkä jokainen meistä ajoittain kaipaa. Ehkä puuttuva palanen oli se ihminen, jonka kanssa pystyn jakamaan kaiken. Tai ainakin niin luulen, mutta aina totuus ei ole kuitenkaan sama kuin luulo. Jos saisin palata takaisin päin, tietäisin, mitä tekisin: etsisin sen puuttuvan palasen, koska se olisi voinut olla täysin mahdollista. Vai olisiko? Ajoittain on vaikeaa ymmärtää toista ihmistä. Helpointa ymmärtäminen on kasvokkain, jolloin näkee toisen ilmeet ja kuulee äänenpainot. Vaikeinta se on silloin, kun yhteydenpito perustuu kirjoittamiseen. On hankalaa ymmärtää jokainen asia täysin oikein. Se johtaa suhteellisen usein väärinymmäryksiin, joita sitten jälkikäteen saa selvitellä. Olisi todella helpottavaa, jos ei olisi väärinymmärryksen mahdollisuutta, mutta se tarkottaa sit...

Naiset ja urheilu. Miksi me naiset seuraamme urheilua? Riippuu tietenkin lajista ja katsojasta. Itse seuraan urheilua, koska rakastan sitä! Urheiluun kuuluu kilpailu, joka saa minut sitä seuraamaan. En tiedä ymmärrättekö te, mutta se tietty tunne, tietty olotila urheilussa, kiehtoo. Myönnettäköön, että seuraan urheilua myös siinä esiintyvien komeiden kilpailijoiden takia. Päätin eräänä iltana tuossa vähän aikaa sitten katsoa jalkapalloa. Syytä siihen ei tarvitse kovin kauaa miettiä (jos minut tuntee), nimittäin C. Ronaldo sai tämän neidin liimautumaan tv:n eteen. Totta on, että kiinnitin enemmän huomiota Ronaldon ulkomuotoon kuin itse peliin. Tietenkin peliä ja sen taktisia kuvioita tulee seurattua, mutta kieltämättä pelaajien ulkonäkö kiinnostaa himpun verran enemmän. Hyvä kroppaisia komistuksia kentällä shortseissa, ei kai enempää voi peliltä odottaakaan!? Niin, jokuhan voisi kutsua C. Ronaldoa cry baby -nimityksellä, mutta ei ole mahtavampaa kuin mies, joka uskaltaa näyttää tunteens...

Ihastuminen ei katso aikaa, paikkaa tai tulevia tapahtumia. Ei se katso hetkeä, eikä se kysy lupaa. On tilanne sitten mikä tahansa, aina voi ihastua. Ihastuminen on ihanaa, ja se voi tapahtua ensi silmäyksellä tai sitten se vie hieman pidempään. Mitä se sitten on? Ei voi antaa tarkkaa vastausta. Ehkä mahanpohjassa se pieni ihana tunne, aivan kuin lentelisi satoja pieniä perhosia ympäriinsä. Se tunne, kun kaikki tuntuu hyvältä, mutta kuitenkin jännittää. Ihastumisella on kuitenkin huono puolensakin. Jos sen kertoo, altistaa itsensä mahdollisille sydänsuruille. Pahinta on sanoa ihastuneensa saamatta vastakaikua. Siinä tuntee helposti itsensä hölmöksi. Itse ihastut, mutta toinen ei.. Sen kuuleminen on tuskallista ja se saa miettimään, miten paljon itsessään onkaan vikaa. Aivan kuin jotain hajoaisi todella pieniin palasiin, joita ei enää saa liimattua yhteen. Voi sanoa taas itselleen: "Mitäs minä sanoin?!", ja itkeä silmänsä verille. Olen oppinut tosin sen, että kaikesta pääsee y...

Tajusin viikonloppuna ollessani vaelluksella, että ulkonäkö ja -kuori voi pettää todella pahasti. Minä vaeltamassa, hmmm.. Vastaantulijoiden näkemys asiasta: hiukset "trendinutturalla", rakennekynnet, kärpäsaurinkolasit, bikinit.. Siis mitä ihmettä, tuo vaeltamassa?! Niin, näin suoraan heidän ajatuksiin: "Ei tuo jaksa tai viitsi kuin korkeintaan tunnin eikä sitäkään ilman valitusta". Mmmmm, katsotaanko? Otetaanpa minun näkemys asiasta: hiukset oltava nutturalla, jotta niitä ei tarvitse enää uudelleen laittaa nukutun yönkään jälkeen, rakennekynsillä ei ole merkitystä (ellei sitten tarvitse liikaa mönkiä maassa), aurinkolasit on pakko olla olkoon ne sit huvittavat ja hei, jos on kuuma niin miksei vaeltaisi bikineillä! Asiastahan siis voidaan olla montaakin mieltä. Riippuu siitä, miltä kantilta mitäkin asiaa tarkastelee. Kaikenlisäksi, minä vaelsin valittamatta kertaakaan, joten siinä teille, jotka sitäkin epäilitte! Yönkin nukuin -tai siis valvoin- teltassa, eikä aamu...